
Etsimme ohjaajia ja pelastajia tulevalle seikkailukaudelle 2023!
Pajulahden Seikkailupuisto on yksi Suomen suurimmista seikkailupuistoista. Kyseessä on maastoon ja puustoon rakennettu ratakokonaisuus, joka sisältää mukaansa tempaavia liukuja, haastavampia kiipeilyosuuksia ja kanttia vaativia esteitä niin korkealla kuin hieman alempanakin.
Alkavalle seikkailukaudelle etsimme ohjaaja- ja pelastajatiimiimme 3 – 5 uutta työntekijää. Haemme ulkoilmasta nauttivia, reippaita, oma-aloitteisia ja aktiivisia työntekijöitä tulevalle seikkailukaudelle. Osana seikkailupuiston henkilökuntaa autat luomaan huikean, turvallisen ja elämyksellisen asiakaskokemuksen. Seikkailupuisto-ohjaajan työtehtäviin kuuluu mm. asiakkaiden ohjeistamisesta ja valvomista, ratojen ja välineiden tarkastamisesta sekä lippujen ja oheistuotteiden myyntiä. Työntekijät koulutetaan huhtikuun aikana ohjaajan tehtäviin. Osa hakijoista tulee toimimaan pelastajan tehtävissä, johon tarjoamme myös lisäkoulutuksen.
Työsuhde tulee ajoittumaan toukokuun ja lokakuun välille, ja pitää sisällään myös iltavuoroja ja viikonlopputöitä. Suurin tarve tulee olemaan kesäkuun puolivälistä koulujen alkuun asti.
Ohjaajien on oltava 18 vuoden ikäisiä, vastuullisia ja hyvän asiakaspalvelutaidon omaavia. Ohjaus tapahtuu pääosin Suomen ja Englannin kielillä. Muu kielitaito on eduksi, kuten myös aikaisempi työkokemus seikkailupuistossa, suoritetut ensiapukurssit, asiakaspalvelu- ja ohjaajakokemus sekä kassatyön osaaminen.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo osoitteeseen olli.salo@pajulahti.com viimeistään 28.2.2023 mennessä. Lisätiedustelut Puistopäällikkö Olli Salo puh. 044 7755 812. Mahdolliset haastattelut ja päätökset tulemme tekemään heti työnhaun päätyttyä.